Ajatuksia pormestarikävelyllä 18 III 2017 turvallinen kaupunki ja hyvä elämä

Ulkomaiset kaupunkitutkijakollegani ihastelevat Helsingissä yhtä asiaa: kaduilla on turvallista kävellä! He seuraavat pieniä koululaisia liikkumassa keskustassa yksin – ajatus olisi mahdoton useimmissa pääkaupungeissa. He ihmettelevät yksin kadulla liikkuvien vanhojen ihmisten määrää. Sana ”safe city” vilahtaa usein kollegojeni puheessa, kun he määrittelevät Helsingin ominaisuuksia. Tutkijatuttava ovat haltioituneita siitä, miten paljon kaupungissa on vihreää ja meri leimaa maisemaa. He kehuvat maailman parasta hanavettä, joka tulee Päijänteeltä.

Turvallisuus ja terveellisyys ovat meille itsestään selviä kaupunkikulttuurin osia. Helsingissä ei ole aidattuja eliittialueita. Esikaupunkivyöhykkeelle ei ole syntynyt slummeja, eikä yhden etnisen tai kielellisen ryhmän dominoimia ”kiinakaupunginosia”. Sellaisia tapaa maailman metropoleissa. Suunnittelun periaatteet ovat jo 1960-luvulta lähtien korostaneet turvallisuutta, terveellisyyttä ja tasa-arvoa.

Kaupunkitilan tulee vastaisuudessakin tarjota mahdollisuuksia hyvään elämään koko kaupungissa. Kun sote-uudistus toteutuu, eivät kaupungit jää toimettomiksi. Yhä jää jäljelle koko joukko asioita, joita kaupunki voi tehdä terveyden, turvallisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi. Kunnalla on vastuu palveluiden järjestämisestä ja kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä. Kunnan tehtävänä on luoda terveen elämän edellytyksiä ja aktivoida kuntalaisia.. Tähän velvoittaa terveydenhuoltolaki.

Terveys on noussut politiikan asialistalle, ja esimerkiksi Sipilän hallitusohjelmassa terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen painoalueita ovat liikkumisen, terveellisten elämäntapojen, ravintotottumusten ja kuntalaisten oman vastuunoton edistäminen. On selvää, että eduskunnan toimintamahdollisuudet ovat rajallisia. Vastuutta ottavat kunta ja kansalaisjärjestöt sekä tietenkin kansalaiset itse. Hallitusohjelma toteaakin hövelisti, että ”hyviä käytänteitä ja toimintamalleja toteutetaan yhteistyössä järjestöjen kanssa”.

Koska emme elä pakkoyhteiskunnassa, jossa ihmiset pakotetaan liikkumaan säännöllisin väliajoin, on kunnalla oltava keinoja piilovaikuttamiseen. Meillä Helsingissä kaupungin strategiaohjelman 2013–2016 yhtenä pääkohtana oli ”hyvinvoiva helsinkiläinen”. Tavoitteina olivat muun muassa helsinkiläisten hyvinvoinnin ja terveyden paraneminen ja terveyserojen kaventuminen sekä terveyttä edistävän liikunnan lisääminen ja liikkumattomuuden väheneminen.

Helsingissä on laadittu erillisiä ohjelmia, jotka koskevat savutonta Helsinkiä, vastuullista alkoholinkäyttöä ja lihavuuden ehkäisemistä. Ohjelmat ovat tarpeellisia, mutta ne notkeuttavat vain harvoin jo olemassa olevia käytänteitä. Siksi tulevaisuudessa erityinen panostus on tehtävä lapsiin ja nuoriin, ja luotava sellaisien kaupunki, joka edistää myös epäsuoraan terveyttä. Tarvitaan yhteistyötä eri virastojen välille esim. päivähoidon, nuorisotoimen ja opetusviraston kanssa. ”Koko kylä” on saatava vastuuseen, ja lasten hyvinvointi asetettava etusijalle.

Voitaisiinko resursseja kohdennetaan uudella tavalla? Ehdotan pohdittavaksi

  • Jokaisen hallinnonalan on arvioitava päätöstensä vaikutuksia kuntalaisten terveyteen ja hyvinvointiin
  • Terveys ja hyvinvointi läpäisemään kaikkea poliittista päätöksentekoa
  • Elin- ja asuinympäristö tulee suunnitella niin, että se tukea turvallisuutta, terveyttä ja tasa-arvoa
  • Kiinnitettävä erityistä huomiota lasten leikkipaikkojen, päiväkotien ja koulujen pihojen suunnitteluun
  • Ympäristön elinkelpoisuuden vahvistaminen edellyttää yhteistyötä yli rajojen, myös tutkimustiedon hyväksikäyttöä
  • Kuntalaisten ennaltaehkäisevää itsehoitoa ja omahoitoa sekä palveluneuvontaa ja palveluohjausta on vahvistettava

 

  • Erityistä tukea syrjäytymisen ehkäisyyn tarvitsevilla alueilla tiivistetään perhetyön ja neuvolatoiminnan välillä ja kotikäyntejä lisäämällä

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *