Kuka olen?

Tarinani

Menneisyys on tarina, joka voidaan kertoa monella tavalla. Tulkinta henkilökohtaisesta historiastamme elää ja muuttuu aikojen myötä. Muisti ja muistot kerrostuvat sisällämme jua muodostavat omaa kertomusta meistä ja minusta. Olen saanut elää suku- ja perhepiirissä, jossa rinnakkain on vaikuttanut neljä sukupolvea, kolme kieltä, kaksi kotiseutua ja yksi aate: kiinnostus kulttuuriin ja historiaan sekä politiikkaan ja yhteiskunnallisiin asioihin. Syntymäpaikkani, Bogota Kolumbia (s. 1957), on vaikuttanut siihen, että maailma tuntuu olevan aina lähellä.

Boris ja Pirkko Kolbe, äidin sylissä Laura
Pohjois-Haagassa syksyllä -58. Boris ja Pirkko Kolbe ja uusi Kuplavolkkari suoraan Länsi-Saksasta

Monta identitettiä

Opettajatarmainen Kotiliesi -lehden kansikuva vuodelta 1964.

Minulla on monta tasavahvaa identiteettiä.  Ekonomi-isän suvusta tulee tuntuma saksalaisuuteen ja venäläisyyteen, toimittaja-äidin puolelta suomalaisuuteen. Kulttuurit kohtasivat – syntyi halu tietää ja ymmärtää.  Vanhempani herättivät kiinnostusta kirjoihin, kirjoittamiseen ja keskustelemiseen, myös väittelemiseen ja vaikuttamiseen. Kouluaikaiset harrastukset Helsingin Tyttönormaalilyseon teinikunnassa ja teatterikerhossa olivat pohjana ”muotouttaville vuosille” 1970-luvulla.

Ylioppilas 1977, Helsingin II Normaalikoulu (ent. Tyttönormaalilyseo). Vas. äiti-Pii, oik. kummitätini Maikki Heikkilä ja (puolikkaana) isäni sisko Pian Alhanko.

Historian opiskelu oli luonteva valinta. Historian avulla olen voinut perehtyä eettisesti ja yhteiskunnallisesti haastaviin aiheisiin. Toiminta Helsingin yliopiston akateemisissa perusjärjestöissä, historian opiskelijoiden ainejärjestössä Kronoksessa, Eteläsuomalaisessa osakunnassa ja HYY:ssä avasi silmäni näkemään ylioppilaselämän poliittisen vastuullisuuden. Tutkiessani Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan historiaa opin arvostamaan akateemisen yhteisön peruspiirrettä, sivistyneistön roolia. Vastuullisuuteen kasvattaminen on ollut ohjenuorani myös akateemisena opettajana. Tästä kerron enemmän Yliopiston hienolla 375 -humanistia esittelysivustolla. Tutustu.

Olen ylpeä opiskelijoistani ja väitöskirjan tekijöistä. Kuvassa eräs heistä, Elina Melgin, väittelemässä 2014. Opponenttina professori Louis Clerc Turusta. Kustos keskellä.

”Sivistyneistön roolia” olen sittemmin harjoitellut kesämökkipaikkakunnallamme Sysmässä. Sysmän neuvottelukunnan jäsenenä ja Suvisoiton puheenjohtajana olen paneutunut maaseutuyhteisön ja -alueen ongelmiin ja vahvuuksiin. Kaksoisidentiteettini on vahvistunut. Arjessani yhdistyvät työ ja rentoutuminen, kaupunki ja maaseutu, teknologia ja luonto, materialistinen ja henkinen. Olen syksyllä 2002 siirtynyt suomalaisten mökinomistajien joukkoon. Kannan ilolla rahani Sysmän kirkonkylän kauppoihin. Saan voimaa olemalla kahden kulttuuriin, urbaanin ja agraarin, risteyksessä.

Vuoden Mökkiläiseksi valittu Laura Kolbe keväällä 2008

Opettaja, tutkija ja äiti

Opiskeluvuosien aikana kiinnostuin antiikin historiasta, mutta valmistuttuani työtä tarjosi Suomen pääkaupungin historian tutkiminen. Kiinnostus Roomaan, Välimeren maiden kulttuuriin ja antiikin jälkivaikutukseen jäi silti elämään vahvana. Olen toiminut 30 vuotta tutkijana ja opettajana Helsingin yliopistossa. Olen saattanut päätökseen kolme suurta tutkimusprojektia, joissa olen tutkinut modernin kaupunki-Suomen syntymistä, kunnallis- ja opiskelijapolitiikkaa. Työni ohella olen toiminut monissa kansalaisjärjestöissä, yhdistyksessä ja instituutiossa hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana. Koen yhteiskunnallisen vaikuttamisen tärkeäksi osaksi tutkijaprofiiliani.

Esiintymässä Katriina Järvisen kanssa Helsingin Työväenkirjastossa sen jälkeen kun kirjamme ”Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa” (2007) oli ilmestynyt.

Perheeseeni kuuluvat puolisoni, Meyer-Turku yhtiössä päälakimiehenä toimiva Thomas Forss ja lapset Johannes (s. 1987) ja Carolina (s.1989). Perheeni on vahvuuteni, selustani, tukijani ja kriitikkoni. Pidän kiinni (nykyään vain sunnuntaisin) yhteisistä ruoka-ajoista ja yhdessä tekemisestä ja olemisesta.

Ruoanlaitto ja ”sisäily” ovat rakkaimpia vapaa-ajan tekemisiäni…

Olen viisivuotiaasta asti harrastanut voimistelua ja tanssia, aluksi klassista balettia, sitten jazzia ja nykyään joogaa. Harrastuksistani tärkein on ”sisäily”, kodissa ja mökillä tapahtuva tekeminen. Siihen kuuluu ruoanlaitto, lukeminen, lepo, kiireetön oleminen, joskus illanistujaiset hyvän aterian ja viinin ääressä. Olen kulttuurin, teatterin, baletin, oopperan, museoiden, näyttelyiden ja kesäjuhlatapahtumien, suurkuluttaja. Jumppaan ja liikun lähes päivittäin; alan olla vesijuoksu- ja sauvakävelyiässä…

Tutkijanrooliini kuuluu esitelmöiminen ja luennoiminen eri puolella Suomea. Käyn pyynnöstä noin kerran viikossa puhumassa erilaisissa yhdistyksissä, järjestöissä, kerhoissa, klubeissa, liitoissa, avoimessa ja ikäihmisten yliopistoissa, kansalais- ja yleisötilaisuuksissa, kursseilla, opintopäivillä ymv. alan asioista. Kysyttyjä teemoja viime vuosina ovat olleet eurooppalaiseen ja kansalliseen identiteettiin, kaupunkiin, Helsingin historiaan, monikulttuurisuuteen, koulutuspolitiikkaan ja sivistyskäsityksiin liittyvät teemat.

Helsingin yliopiston Euroopan historian opiskelijoiden kanssa opintomatkalla Israelissa keväällä 2013.

Kunnallispolitiikka eli paikka Helsingin kaupunginvaltuustossa on vuodesta 2005 vienyt suuren osan vapaa-aikaani. Kunnallinen päätöksenteko tulee ihmistä lähelle, se koskettaa jokapäiväistä elämäämme. Olen saanut helsinkiläisiltä äänestäjistä kolme kerta luottamuksen edustaa heitä kaupunginvaltuustossa. Olen siitä kiitollinen: työ on mitä mielekkäintä! Kunnat edustavat samalla kertaa sekä muutosta että pysyvyyttä. Kuntien monitahoinen toiminta ja aktiivisuus konkretisoituvat rakennetussa ympäristössä ja tilassa. Koulut, päiväkodit, neuvolat, sairaalat ja terveyskeskukset sekä urheilu- ja uimahallit kuuluvat niihin rakennustyyppeihin, joita näkee useimmissa suomalaisissa kunnissa. Kunnat ja kaupungit rakentavat vuokrataloja, ja ne ylläpitävät satamia, liikenne-, energia-, kaasu-, vesi- ja sähkölaitoksia. Kunnat vastaavat julkisten tilojen, kuten torien, puistojen, liikuntapaikkojen sekä pyörä- ja kävelyteiden kaavoittamisesta ja yleisten töiden rakentamisesta. Kunnalliset toimijat osoittavat omat tilansa ja talonsa varustamalla ne kunnan vaakunakuvalla tai muulla kuntatoimijaa osoittavalla logolla tai symbolilla.

Kunnallisvaalikanjointiini on liittynyt vaalikävelyitä jo vuodesta 2004: historia nivoutuu nykypäivään ja tulevaisuuden haasteisiin.

Helsinki on mallikas kunta, ja yhteistyö yli puoluerajojen on sen vahvuus!

Minun Helsinkini

Olen henkeen ja vereen kaupunkilainen, helsinkiläinen. Katson edustavani urbaaneja, liberaaleja ja kaupunkiyhteisöllisyyttä korostavia arvoja. Urbanité on ollut elämän perusohjeeni; ranskalais-suomalaisen sanakirjan tarkan käännöksen mukaan se merkitsee ”hienoa käytöstä, hienostuneisuutta, kohteliaisuutta”. ”Kohteliaisuus” kaupungissa merkitsee erilaisuuden hyväksymistä. Kaupungissa elävät rinnakkain erilaiset ihmiset. Kun likellä eletään, on toisia jouduttu sietämään….ja kohdatessa käyttäydytty hyvin!

Helsingin kaupunginmuseo on helmi!

Lapsuuteni ja nuoruuteni maisemaa on esikaupunki; kotiseutuani ovat olleet Pohjois-Haaga ja Lauttasaari ja tätä nykyä Kruununhaka. Olen asunut pidempiä aikoja Tukholmassa, Roomassa, Lontoossa ja Amsterdamissa.  Väitöskirjani tein Kulosaaresta ja myöhemmätkin tutkimukseni ovat liittyneet Helsingin historiaan. Kaupunkikokemuksista kumpuaa kampanjani keskeinen sanoma. Vihattu, rakastettu ja kadehdittu Helsinkini on suomalaisen politiikan nurkkaan ahdettu lapsi. Se on tottunut olemaan vailla maakuntien tai valtiovallan erityisymmärrystä.

Helsinki – kotiseutuni

Helsinki on uusien muuttajien sulatusuuni ja tätä nykyä myös monikulttuurinen kaupunki. Metropolialue kasvaa yhä, vaikka viimeisen 50 vuoden aikana kasvua on poliittisesti koetettu hidastaa, estää ja torpedoida. Helsinki on rakentanut laajan palvelutuotantonsa omaan osaamiseensa tukeutuen samalla kun globaalistuminen on muuttunut valtion ja pääkaupungin roolia. Pääkaupungit ovat asemoituneet talouskehityksen kärkeen. Helsingin pitäminen merkittävänä pohjoiseurooppalaisena talousalueena ja kasvukeskuksena hyödyttää koko Suomea.  On 2010-luvun merkittävin haaste pitää Helsinki turvallisena kestävän kehityksen kaupunkina – sitä haluan helsinkiläisenä olla mukana tekemässä sitä.

Puolison kanssa Niagaran putouksilla.